Galleria Bokvillanissa esillä Ray Rummukaisen maalauksia

Ray Rummukainen

Maalauksia
7.5. – 1.6.2017

Ray Rummukaisen viimeaikaisten töiden lähtökohtana ovat olleet oman elinympäristön urbaanit maisemat;
keinovalossa kylpevät tienpientareet ja puistikot reuna-alueineen, virka-ajan ulkopuoliset
pihat. Rummukaista kiinnostaa keinovalon luoma maailma sekä keinovalon ja hämärän suhde. Valo
luo turvallisuutta, mutta toisaalta näyttämömäisessä keinovalossa tapahtuu myös rikoksia.
Keinovalaistuksen kääntöpuolena on lisääntyvä valosaaste ja katoava pimeys. Yhtenä
maalausten teemana ovat myös kasvukeskusten ulkopuoliset rakennukset, tyhjät huoltamot
nykyraunioina: arvottomina, kuitenkin tiettyä romanttista arvokkuutta omaten.

 

Näyttely on avoinna Kaffilan aukiollessa ma-to klo11-18 ja su klo 13-17

sekä  tapahtumien yhteydessä

 

Galleria Bokvillan, Hämeentie 125, 00560 Helsinki
Lisätietoja: kimmokumela@gmail.com tai 040-7731743

Bokvillan on 1870-luvulla rakennettu kesähuvila, jonka historiallisesti arvokas päärakennus ja vehreä puutarhapiha on suojeltu asemakaavassa. Bokvillan on Arabianrannan asukastalot ry:n ylläpitämä. Galleria Bokvillan sijaitsee huvilan kahvilassa sekä kirjastossa.

https://www.facebook.com/galleriabokvillan
http://artova.fi/muu-toiminta/galleria-bokvillan