
Kauhukaffila Bokvillanissa sunnuntaina 3.11.

Tule neulomaan ja jutustelemaan Kaffila Bokvillaniin!
Tällä kertaa mukaan kutsutaan myös alueella asuvat neulomisesta kiinnostuneet. Neulekerholaiset auttavat alkuun ensikertalaisenkin
Tänä vuonna Marttaliitto jakaa kaikille ensisynnyttäjille villasukat synnytyssairaalassa. Voit tuoda tullessasi neulomasi sukat, jotka toimitetaan perille Naistenklinikalle.
Terveisin Marja ja Seija
Naisille maksuton tutustumiskerta. Harjoitukseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Feministisen itsepuolustuksen lähtökohtana on oletus jokaisen naisen oikeudesta voida hyvin itsensä kanssa, omassa ruumiissaan ja niissä olosuhteissa joissa hän elää. Naisella on oikeus asettaa omat rajansa ja ilmaista omat halunsa.
Kehitämme itsepuolustustapoja ja vahvistamme itsetuntoamme roolipelien, fyysisten leikkien, keskustelujen ja tekniikkaharjoitusten avulla. Ääni- ja fyysisen harjoittelun kautta opimme sekä kunnioittamaan kehoamme että tiedostamaan mihin voimme sitä käyttää.
Opimme arvostamaan itseämme. Opimme, että olemme puolustamisen arvoisia.
Lisätietoja: Milla 050 35 40 595
— English —
A free introduction workshop for women. No need to sign up in advance. Just show up.
Feminist self defence is based on the premise that every woman has a right to feel good with herself, in her body, and in the conditions she’s living in. A woman has a right to set her own boundaries and to express what she wants.
We develop methods to defend ourselves, and strengthen our self-esteem with the help of role play, physical games, discussions and technique training. Through voice and physical exercises we learn to respect our body, and we get to know what we can do with it.
We learn to appreciate ourselves. We learn that we’re worth defending.
More info: Milla 050 35 40 595
Asukastalotoiminta Arabiassa täyttää tänä syksynä 10 vuotta!
Tervetuloa juhlimaan Kääntöpaikalle kanssamme!
Tapahtumapaikka: Kääntöpaikka, Intiankatu 1
Aika: 13:00-22:00
Synttäriohjelma olkaa hyvät!
Sali
klo 13.15
Artovan tervehdys/ Christian Sannemann
klo 13.30-15
Kuinka yhteisöllistä toimintaa synnytetään? eli 10 vuotta dialogina/ Janne Kareinen, Sanna Wuorio, Mila Nirhamo, Leila Mäkelä ja Ilona Törmikoski
klo 15.15 Juhlapuhe/ Sanna Wuorio
klo 15.45 Kuoro Arabian Laulu
klo 16.30 Tanssit! / Nordic dance Helsinki
klo 18.30 Elävän mallin piirustusta/ Sanna Koskimäki
Ilmoittaudu täällä
klo 20.30 Kynttiläpilates/ Elina Karimaa
Ilmoittaudu täällä
Klubi
klo 13-18 Artova Kino esittää: Metropolian animaatioelokuvia vuosilta 2018-19 K-7
Sotku
klo 13-15
Sarjakuvapaja
klo 15.30–17
Varjonukketeatteripaja/ Mila Nirhamo
+Kahvi/tee/mehutarjoilu & muffineja a’la Kaffilan vaparit
+ ONGINTAA!
+ILMAPALLOJA!
+Muistoja
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Maanantaina tutustumista, leikkejä, pelejä sekä jännittävä rastirata!
Tiistaina luvassa musiikkivisailua, sadeputkisoittimen tekoa, musiikkimaalausta sekä muuta mukavaa..
Keskiviikkona mm. kasvomaalausta, tikkunukkejen askartelua ja hauskoja teatterileikkejä.
Torstaina pelaillaan ja leikitään ulkona sekä askarrellaan syksyn lehdistä ja väreistä.
Perjantaina tehdään riisisuklaata, katsotaan leffaa ja syödään poppareita mehun kera!
Joka päivä teemme myös paljon muutakin! Tule ottamaan selvää! 🙂
Tervetuloa kokopäiväksi tai vain hetkeksi käymään/moikkaamaan!
Argentiinalaisen tangon milongat (tanssiaiset) Bokvillanin salissa 6.10.2019, klo 19-23. Tilaisuus on maksuton.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy,
Tervetuloa!
Järjestäjä Amigos del Tango ry
Kutsumme sinut myyjäksi 15.12.2019 klo 12-15 Kääntöpaikalle, Intiankatu 1 00560 Helsinki. Myyntipaikat katutason salissa.
Myyjäisiä koskevat varsinaiset tiedot:
Tiedustelut ja ilmoittautumiset marraskuun loppuun mennessä täältä
Ilmoitathan nimesi, yrityksen nimen (mikäli sellainen on), s-postiosoitteen, puhelinnumeron ja myytävät tuotteet lyhyen kuvauksen kanssa.
Lisätietoja tarvittaessa saa sähköpostilla rita@arabianasukastalot, puh. 040 815 8353 tai 044 275 0180
Myyntipaikkoja on rajoitetusti, joten varaathan omasi pikaisesti! Huom. Myyjäiset toteutetaan samanaikaisesti Bokvillanin joulutapahtuman kanssa.
TERVETULOA MYYMÄÄN!
Moikka! Onko sinulla muistoja, tarinoita tai kuvia, joita haluaisit jakaa Arabian asukastalojen toiminnasta (Kääntöpaikka ja Bokvillan) kuluneen kymmenenvuoden ajalta? Arabian asukastalot viettävät pian 10-vuotisjuhlaa ja toivoisimme kuulevamme teidän muistojanne matkan varrelta. Voit jakaa muistosi meille anonyymisti alla olevasta linkistä tai sähköpostitse harjoittelija@arabianasukastalot.fi . Kuvat ovat myös lämpimästi tervetulleita! Muistot pääsevät Kääntöpaikan seinälle, josta niitä voi käydä lueskelemassa Arabian asukastalojen 10-vuotisjuhlissa, jotka järjestetään lauantaina 5. lokakuuta 2019 Kääntöpaikalla, Intiankatu 1. Tervetuloa juhlimaan!
HUOM! Julkaisemme tekstit ja kuvat anonyymisti, mutta huomioithan näitä lähettäessäsi, että ne tulevat seinälle kaikkien luettavaksi ja katseltavaksi. Otathan huomioon, että kuvissa esiintyviltä henkilöiltä on lupa kuvan julkaisemiseen. 😊
Tästä pääset kirjoittamaan muistosi!
Iloisin terveisin,
Arabian asukastalojen harjoittelijat 😊
Heippa kaikille!
Olemme toisen vuoden sosionomi opiskelijoita Diakonia-ammattikorkeakoulusta ja suoritamme ensimmäisen harjoittelumme täällä Arabian asukastaloilla 23.9.-19.12.2019.
Kolmen koplaamme kuuluu Senja, Rosa ja Julia. Tulemme osallistumaan innolla odottaen Arabian asukastalon toimintaan monipuolisesti eri tehtävissä ja tapahtumissa. Tämän syksyn aikana toivomme tapaavamme ja tutustuvamme teihin kaikkiin toiminnassa mukana oleviin vanhoihin sekä uusiin kävijöihin. Moikataan kun tavataan!
Aurinkoisin terveisin,
Senja, Rosa ja Julia
<start communication> This is the voice of World Control. I bring you P.O.E.+, a comics exhibition
about peace. It may be the peace of plenty and content or the peace of unburied death. The choice is
yours. In time you will come to regard P.O.E. not only with respect and awe, but with love. Your choice
is simple. <end communication>
DISCLAIMER: WORKS PRESENTED IN THE EXHIBITION HAVE BEEN WRITTEN AND
DRAWN BY A HUMAN BEING.
Näyttely esittelee töitä Rönkön uudesta lehdestä P.O.E. (Éditions schméditions, 2019) sekä risovedoksia
teossarjoista Homo locus (2017) ja Bathtime (2018).
Heikki Rönkkö (s. 1983) on Helsingissä asuva ja työskentelevä sarjakuvataiteilija.
– –
In English:
The exhibition presents works from Rönkkö’s new publication P.O.E. (Éditions schméditions, 2019) as
well as riso prints from series Homo locus (2017) and Bathtime (2018).
Galleria Bokvillan, Hämeentie 125, 00560 Helsinki
Bokvillan on 1870-luvulla rakennettu kesähuvila, jonka historiallisesti arvokas päärakennus ja vehreä puutarhapiha on suojeltu asemakaavassa. Bokvillan on Arabianrannan asukastalot ry:n ylläpitämä. Galleria Bokvillan sijaitsee huvilan kahvilassa sekä kirjastossa.
https://www.facebook.com/
Lisätietoja: kimmokumela@gmail.com tai 040-773174