Kaffila Bokvillan suljettu toistaiseksi

Parhaat Kaffila Bokvillanin asiakkaat,

taloutemme ei ole selvinnyt korona-ajasta kolhuitta, ja joudumme haikein mielin sulkemaan Kaffilan joksikin aikaa. Kiitos kaikille asiakkaillemme kuluneesta vuodesta!

Bokvillanin muu toiminta jatkuu keväällä rajoituksien puitteissa.

Toivottavasti näemme taas pian!

Joulukalenteri 2021

Vuosi on lähtenyt päättymään Kääntöpaikan kannalta myrskyisissä tunnelmissa, joten tänä vuonna joulukalenterimme on myös Arabian Asukastalojen henkilökunnan vilpitön pyrkimys saavuttaa joulurauha ennen aattoa.

Tule sinäkin seuraamaan tila-assistentti-Ennimme jouluvalmisteluita joulukuun ajaksi kotisivuillemme.

Kasvuklubi 28.11.

Kasvuklubi

Sunnuntai 28.11. klo 13-17

Kääntöpaikka, Intiankatu 1

Kasvava mies järjestää yhteisöllistä toimintaa miehille. Kasvuklubi on yhteisön tapaaminen, jossa kokoonnutaan yhdessä valittujen aiheiden äärelle oppimaan ja viihtymään.

Lounas klo. 13-14, suunnitellaan tulevaa 14-15 ja lukupiiri (Joustava mieli) 15-17.
Lounaan kulut (n.5€) katetaan osallistujien kesken.
Tilaisuus on avoin kaikille miehille. 12 paikkaa. Maksuton.

TET-harjoittelija Wendyn esittely!

Hei, olen Wendy. Olen opiskelija ja nyt olen tekemässä opiskelijaharjoittelua Arabian asukastaloilla. Pidän tenniksestä ja kirjoista. Koirat ovat söpöjä mutta pidän enemmän kissoista. Haluan että kaikki lapset maailmassa saavat käydä koulua. Toivon rauhaa kaikille. En ole varma mitä haluan tulevaisuudessa mutta toivon että saan työn, asunnon  ja kissan. Kolme kissaa! 

Lempeyden Yin Bokvillanissa 12.12.

Talvinen luonto ilmentää hiljaisuutta, joutilaisuutta ja kaunista koruttomuutta. On luonnollista, että löydämme samoja laatuja itsestämme vuoden pimeimpänä aikana. 

 

Lempeyden Yin tarjoaa reitin laskeutua tyyneyden ja hiljaisuuden äärelle sunnuntaina 12.12. klo. 17-19 Arabianrannan Bokvillanissa. Hitaasti etenevä harjoitus karsii turhia kerroksia pois ja jättää jäljelle olennaisimman – levollisen mielen, joka hakeutuu kohti harmoniaa.

 

Ilta sisältää kynttilänvalossa tehdyn yinjoogan lisäksi hengitysharjoituksia, puusalin tunnelmaa sekä pienen makean herkun ♡

 

MAKSUTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN

Harjoituksen hinta on 25 euroa. Varaat paikkasi suoraan Holvista: https://holvi.com/shop/movewithmaitsu/product/94979dd49350370283ad3da4e25716ea/

Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova & tapahtuman minimiosallistujamäärä 6 hlö.

Arabianrannan Bokvillanista löytyy tarvittavat joogavälineet, tosin suosittelemme ottamaan oman maton mukaan.  Harjoitus sopii kaikille aikaisemmasta joogakokemuksesta riippumatta.

OHJAAJA

Maija Turunen

Maitsun ohjaus sallii kokemuksen joogamatolla avautua juuri sellaisena kuin se aidosti on. Hänen harjoituksissaan punoutuvat sallimisen, uteliaisuuden ja ilon laadut lempeästi yhteen. Lue lisää Maitsusta https://www.movewithmaitsu.com/

Myyjäksi Kääntöpaikan joulumyyjäisiin la 11.12.?

Asukastaloilla järjestetään jälleen perinteiset joulumyyjäiset! Tervetuloa myymään käsitöitä, leivonnaisia ja muita itsetehtyjä lahjoja pukinkonttiin.

Aika: lauantaina 11.12. kello 12-16

Paikka: Kääntöpaikka, Intiankatu 1

 

Myyntipöydän hinta on 20€ ja sen voi varata tästä linkistä. Kaikki pöytävuokrat ja kahvilan tuotto menevät kahvilaa pitävälle koululuokalle.

Ohjeet myyjille:

– Tavaroita voi tuoda Kääntöpaikalle klo 11 alkaen
– Myyjät sitoutuvat olemaan paikalla koko myyntiajan (12-16).
– Myyntiajan päätyttyä oma paikka tulee siivota ja myyntipöytä kantaa varastoon.
– Myyntipöydän koko on 1,5×0,75m. Rekki ja henkarit on tuotava itse, mikäli sellaisille on tarvetta.

 

 

Arabian asukastalojen uusi tila-assistentti Enni

Hei vaan kaikille! Nimeni on Enni, ja olen jo muutaman viikon toiminut Arabian Asukastalojen uutena tila-assistenttina.  Tässä ajassa olenkin jo ehtinyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen työstä.

Olen jo ehtinyt ihastua Arabian alueen monenlaisiin ihmisiin, yhteisöllisyyteen ja tietenkin Bokvillanin huvilaan.  Itse työssä minua kiinnostaa erityisesti yhdistystoiminta.

Vapaa-aikani vietän urheillen, lukien ja koirani kanssa seikkaillen. 

Vuosaarelaisuudestani huolimatta osallistun aktiivisesti järjestämiimme tapahtumiin – joten tavataan siellä! 🙂

Mitä tekisit huoneella Bokvillanissa? Haku on käynnissä nyt!

Työhuone? Galleria? Paja? Studio?

Etsimme Bokvillaniin vuosittain vaihtuvaa talon taiteilijaa/tutkijaa/työryhmää/tekijää. Huoneen vuokraa ei makseta euroissa vaan yhteisöllisen toiminnan muodossa (esim. työpaja, näyttely, kurssi, luento, tapahtuma…). Huoneessa on noin 15 neliötä + nettiyhteys.

Huom! Huone ei ole käytettävissä silloin, kun talossa on isompia juhlatilaisuuksia (yleensä pe ja la illat) eikä se sovellu sotkuiseen toimintaan (esim. taidemaalarille). Haku vuodelle 2022 käynnistyy nyt ja päättyy 22.11. Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää osoitteeseen toimisto@arabianasukastalot.fi

An Office? A Gallery? A Smithy? A Studio?

We are looking for an annual house artist/researcher/team/author. The rent is to be payed in the form of a communal activity instead of money (eg. workshop, exhibition, course, lecture, event…). The room is about 15 square meters and includes internet connection. 

Note! The room is not available while there are private party reservations in the house (usually Fri and Sat evenings) and it is not suitable for messy activities such as painting. The search for 2022 starts now and ends on 22.11. If you are interested, you may send an application to toimisto@arabianasukastalot.fi

Dance and Draw Workshop 14.11.

Tervetuloa ilmaiseen tanssi- ja piirtämistyöpajaan sunnuntaina 14.11. Liiku, piirrä, kuuntele ja leiki!  Työpaja pidetään englanniksi.

Ohjaajat: Geneva Rosett-Hafter, Marja Koponen & Maria Prokhorova

Bokvillan, Hämeentie 125

12:30-15:30

ilmoittautuminen: geneva.rosett.hafter@gmail.com